maanantai 14. tammikuuta 2013

Tekijät esiin ja keskinkertaisuus kunniaan


SAMKin uuden organisoitumisen lanseeraustilaisuudessa esittelin uusien tutkimus- ja osaamiskeskittymiemme avainhenkilöitä. Näytin myös keskittymissä työskentelevien tutkijoiden nimiä. Tiesin ja tiedän, että tämä on aina vaarallista. Siis jonkun nimen esiin nostaminen ja jonkun toisen ei. Jatkan vaarallisella linjalla ja nostan kirjoituksissani esille henkilöstömme onnistumisia.

Aloitan Heli Lammisesta, Soteekki-toimintaympäristömme vetäjästä. Helillä on ollut merkittävä rooli ainutlaatuisen konseptin rakentamisessa. Soteekki tarjoaa asiakkaillemme laadukkaita hyvinvointipalveluja opiskelijatyönä asiantuntijaopettajien ohjauksessa. Oletko koskaan miettinyt, kuka toteuttaisi sinulle hyvinvoinnin ympärille rakennetut lastenkutsut, keneltä saisit apua sairaalasta kotiutuvalle, kuka antaisi väliaikaista ja lyhytkestoista apua omaisesi hoitoon tai kuka hoitaisi yrityksenne henkilöstön kuntoa? Ota yhteyttä Soteekkiin (www.samk.fi/soteekki).
Jatkan Jalo Porkkalalla. Jalo on herättänyt henkiin historiallisia valokuvauksen vedostusmenetelmiä ja yhdistänyt niitä nykypäivän digitaalitekniikkaan. Tuloksena on huikeita taidevalokuvia. Jalon kirjoittama teos, Köyhä dagerrotyyppi, on ensimmäinen suomenkielinen vaihtoehtoisia vedostusmenetelmiä käsittelevä kirja, ja samalla ensimmäinen aihetta käsittelevä tutkimus Suomessa. Kannattaa käydä ihastelemassa: vedos.samk.fi.

Lopetan (tällä kertaa) Sirpa Sandeliniin. Opetus ja kulttuuriministeriön papereissa SAMK on alueen innovaatiojärjestelmän keskeinen toimija, kansainvälistäjä ja yrittäjyyden edistäjä. Sirpa toteuttaa juuri tätä tehtävää erittäin aktiivisesti niin Turku-Uusikaupunki-Rauma-Pori akselilla kuin esimerkiksi Saksa-Kiina-Brasilia akselilla.
Ovatko Heli, Jalo ja Sirpa huippuja vai keskinkertaisuuksia? Ovatko huiput ennemminkin harvardilaisia ja oxfordilaisia? Onko meidät samkilaiset ja yleisesti ottaen suomalaiset kiinnitetty keskinkertaisiksi? Suomihan on keskinkertaisuuden hallitseva maailmanmestari. Voitamme kaikki kansainväliset kisat, joissa mitataan keskinkertaisuutta, esimerkkinä vaikkapa Pisa-vertailu. Vastaavasti kun mitataan huippuja, valumme keskikastiin.

Pekka Seppänen kirjoitti lähes kolme vuotta sitten Talouselämään hienon jutun keskinkertaisuudesta. Suomessa erilaisuus ei ole suosiossa. Sen sijaan tasapäistäminen on. Kaikkein epäsuosituinta erilaisuutta on paremmuus. Seppänen kuvaa asiaa seuraavasti: Kun suomalaiseen joukkueeseen tulee taitava maalintekijä tai suomalaiselle työpaikalle alansa huippu, luulisi että koko porukka hihkuisi innosta. Joukkuehan saa mahdollisuuden menestyä paremmin, ja kaikki joukkueen jäsenet hyötyvät. Ei se vain ole niin. Työpaikan uusi maalintekijä uhkaa entisten maalintekijöiden ja luottopelaajien asemaa. Osa jopa toivoo maalintekijän epäonnistuvan. Pahimmassa tapauksessa häntä aletaan kiusata, jotta hän ymmärtäisi ryhtyä sellaiseksi kuin muutkin, keskinkertaiseksi.
Jo matemaattisen määritelmän mukaan valtaosa meistä on keskinkertaisia. Jos huippuja on 1%, niin meitä keskinkertaisuuksia on sitten noin 98%. Huiput saisivat olla kiitollisia keskinkertaisuuksille. Ilman heitä ei olisi huippuja. Seppänen muistutti, että jääkiekon Suomen mestaruuden 2010 voittanut TPS on todistus siitä, että monesti keskinkertaisuus riittää hyvin. TPS oli runkosarjan keskinkertaisin joukkue. Se voitti ja hävisi kauden aikana yhtä monta ottelua, ja teki tasan yhtä monta maalia kuin päästi. Pudotuspeleissä TPS oli kuitenkin ylivoimainen.

Keskinkertaiset taidot ja yritteliäs asenne ovat siis parempi yhdistelmä kuin ylivertaiset taidot ja keskinkertainen asenne. Minkälainen asenne meillä on omaan työhömme?